Voihan V!!

Vesi, vessapaperi ja visan vingutus ovat asioita, joiden olemassaoloon en kotioloissa niin kiinnitä huomiota. Tai siis ne kuuluvat siihen siivouskategoriaan, eli juttuihin, joita ajattelee oikeastaan vasta sitten kun ne puuttuvat tai ne eivät ole mahdollisia. Ja voin sanoa, että täällä niitä on tullut ajateltua...

Kuitenkin, edellämainittuja asioita lukuunottamatta viikonloppu sujui hyvin. Lenkki, shoppailua(tai no..), metromatkailua, lentispeli, nähtävyyksiä... Lauantain vastaisena yönä heräsin kulkukoirien tappelun ääniin, ja kun olin kahennentoista kerran kuullu autohälyttimen ehti jo käväistä ajatuksissa, että mietitäänpä sitä lenkkiä vielä. No, aamulla kaikki näytti paremmalta. Ei satanut, ja ikkunasta katsottuna joenvarren lenkkireitti näytti selvältä. Silmiin osui jopa jääkiekkokaukalo ja pari futiskenttää. Toi jotenkin turvallisemman fiiliksen, ja olihan asiaa sitäpaitsi kysytty ja meitä oli monta. Loppujen lopuksi juoksu oli hyvä kokemus. Koko matkan toisella puolella oli joki, toisella puisto ja komea linnan reuna. Kun vielä kääntöpaikka osui jättimäisen vanhan kirkon pihaan, ei maisemissa ollut valittamista. Siis jos historiallisista rakennuksista nyt sattuu pitämään.

Sama vaikuttava rakennustyyli jatku metroasemilla. Näyttihän alhaalla melko erilaiselta kuin Ruoholahdessa, ja kyllä matkalla tuli tarkkana oltua. Älyttömän määrän ihmisiä toi systeemi liikuttaa ja vaunut ajaa melkosta kyytiä. Sen verran täristää, ettei kannata yrittää surffata käytävällä vaan pitää ihan kunnolla jostain kiinni. Linjan vaihto onnistui ja edestakasin päästiin sukkana aina oikeaan paikaan, vaikka suunnitelma harha-ajon varaltakin oli tehty. Yksinkertasempia linjat tuntuu olevan kuin Lontoossa.

Itse metroajelua vaikeampaa meinas olla löytäminen asemalta Olympiskii areenalla. Usko meinas loppua kun ensimmäinen miliisi, jolta suuntaa kysyin, ei osannut neuvoa. Tilanteen kuitenkin pelasti siihen samaan keskusteluun jostain tupsahtanut hampaaton ja harmaatukkanen hieman pelottavannäköinen mies. Alkusäikähdyksestä toivuttuani herra osoittautui kuitenkin arvokkaksi, sillä hän tiesi reitin suoraan. Melkein kulman takana se halli sitten olikin. Suomi-Espanja peli oli tiukka, mutta päättyi ah niin harmittavaan lopputulokseen. Hyvä taistelu kuitenkin, ja elämäni ensimmäinen kunnollinen live kokemus suomalaisesta lentopallosta olisi voinut olla huonommassakin paikassa. Toista välierää ei jääty kattomaan, jotta paluu onnistu vielä kohtalaiseen aikaan.

Nähtävyyskierroksesta kapteenimme Victorian opastamana mainittakoon taas se ajotyyli ja ne turvavyöt. ”Ei ei ei ei ei, täällä EI KÄYTETÄ turvavyötä. Aina te suomalaiset laitatte ne. Meidän liikenne on niin tukkoista ja vauhti hiljanen, että turvavyöt vaan haittaa”. Sanon vaan, ettei se ihan siltä tuntunut siinä Moskovan kuoppasella kehätiellä, jossa pujoteltiin autoja oikealta ja vasemmalta satasen vauhdilla. Eikä myöskään siinä kun jonoon kyllästyneenä tehtiin yht’äkkiä uukkari keskellä vilkasta liikennettä. Pelotti jopa enemmän ku omassa kyydissäni! Se turvavyö meni kiinni taas ”ihan vahingossa vanhasta tottumuksesta” heti eka pysähdyksen jälkeen. Mutta vaikuttavaa ajoa kyllä naishenkilöltä!