tiistai 11. maaliskuuta 2008
Mestaruus – ja testejä!
Nyt on sitten hoidettu se homma, jota tänne tultiin hoitamaan eli Venäjän mestaruus SKIFille!! Tyytyväinen on pakko olla kaikin puolin. Kokemus on ollut meille hyvä, pelit ovat sujuneet ja meidän panokseemme joukkueen eteen ollaan oltu ilmeisen tyytyväisiä. Playoffeja kun sarjasysteemissä ei tänä vuonna pelata (toisin kuin aikasempina kausina) vaan mestaruus ratkaistaan suoraan kuusinkertaisen runkosarjan perusteella, olivat meidän viimeisimmät Tornado pelit ikään kuin finaaleja. Viisi pistettä yhdeksästä mahdollisesta toi mestaruuden hyvin lähelle ja nyt homma on sitten kokonaan selvä.
Osa sarjan peleistä on vielä pelaamatta ja juhlia ei voitu heti aloittaa.. sen sijaan tänään tehtiin – testejä! Ajankohtaa hivenen ihmeteltiin, mutta kun ne on kuulemma tapana tehdä kauden alussa ja lopussa niin sittenhän ne tehtiin nyt. Erilaisia luistelutaidon ja –kunnon mittareita valmentajan kirjasta löytyi ihan tarpeeksi ja kyllä niissä hapot jalkoihin sai kerättyä. Harjottelu jatkuu muutenkin joukkueella normaalina vielä toistaseks, mikä on tietenkin hyvä juttu mm-kisoihin valmistautuvien pelaajien kannalta. Venäjä aloittaa mm-leirinsä ensi viikolla ja silloin myös me pakkaamme laukut ja matkaamme kohti kotimaata.
Kuvat ovat Jaana Loposelta
keskiviikko 27. helmikuuta 2008
Retkeilyä
Seuraavana päivänä oli vuorossa toinen ääripää eli kaupungin suurin ja hienoin ostari, MEGA. Reitti oli aavistuksen epäselvä, mutta riskillä lähdettiin yrittämään. Villi veikkaus ekan bussin reitistä osu oikeaan, paitsi lopussa. Päättäri tulikin vastaan eri paikassa kun kuviteltiin ja niin sitä oltiin jossain kohtalaisen epäilyttävässä paikassa jossa ei kannattanu haaveillakaan takseista. Mutta ihmiset olivat avuliaita kuten aina ja eksyneita turisteja autettiin suorastaan kilpaa.. niin sitten lopulta pienen päiväkävelyn jälkeen löyty se meille neuvottu toinen pysäkki. Bussiin noustiin ja lipunmyyjärouva oli silminnähden innostunut ulkomaalaisista matkustajistaan. Lupasi neuvoa oikean pysäkin.. Megan kokoa voisi verrata IdeaParkiin ja kun vielä huomattavasti Tampere-Helsinki moottoritietä pienempi tie menee ihan ostarin parkkipaikan läpi, ei sitä kompleksia vaan voi olla huomaamatta. Myöskin pysäkki oli ihan siinä edessä ja matkustajia jäi pois. No, tämä rouva oli päättänyt järjestää meille jotain spesiaalia ja kielsi ehdottomasti hyppäämästä vielä pois. Me tietenkin toteltiin.. ja niin sitten sata metriä eteenpäin bussi pysähtyi ihan vaan meitä varten, tien varteen ja IKEAn pääoven eteen. Pysäkkiä kohdalla ei todellakaan ollut.
Ostari oli hyvin länsimainen ja valtava. Sisällä oli mm. luistinrata ja paikka oli yksi niistä, joissa ollessa unohtaa täysin olevansa juuri Venäjällä. Menomatkasta opittiin sen verran, että takasin ajateltiin ajaa suosiolla taksilla koko matka. No... jotta päivä olisi täydellinen, ei sekään ollut niin helppoa. Ulkoa löyty tasan yksi taksi, joka ei suostunut ajamaan meidän puolelle kaupunkia.. tilaaminen ei onnistunut myöskään ja pimeitä autoja sillä seudulla ei ollut kuten muualla. Lopulta infotiskiltä löyty taas yksi avulias paikallinen lisää, joka otti todella asiakseen meidän kotimatkalle hoitamisen. Hän lähti ensin näyttämään tietä toiselle puolen ostaria ja kun sielläkään ei onnistanut, alkoi soitella eri taksifirmoihin. Noin viidennestä paikasta löyty joku, joka tulisi 35minuutin päästä.. neiti jäi sitte vielä odottamaan autoa meidän kanssa ja esitteli mitkä kaikki tortut IKEAn myymälässä olivat hyviä. No, lopulta päästiin kotiin (taksilla jossa oli muuten mittari, eka täällä nähty) ja päivän oppi oli, että kyllä täällä ihmiset ainakin on valmiita auttamaan ulkomaalaisia. Mutta ei tää normaalisti oo näin vaikeeta ollut!
Taksia odotellessa...
maanantai 25. helmikuuta 2008
Nousu
Torstaina homma sitte selvis. Asennetta oli riittämiin. Saatiin alkuun maali ja vaikka vastus pääsi tasoihin niin 3-1 lopputulos. Varsinkin pelin loppupuolella tiukimmassa paikassa meillä pelas koko jengi loistavasti. Suomalaisten kenttä oli jäällä kaikkien maalien aikana, niin hyvässä kun pahassakin. Katsomo oli mukana hyvin ja paikallisen huutojoukon lisäksi erityismainiin ansaitsee ehdottomasti mahtava paikalla ollut suomalaisjoukko!
torstai 21. helmikuuta 2008
Tappion karvas kalkki
No nyt sekin on sitten koettu. Kauden eka tappio meinaan. Eilinen ottelu Tornadoa vastaan oli meiltä pehmeä esitys ja turpiinhan sieltä tuli, 4-2. Kai se on vaan otettava niin, ettei tää Venäjä kokemus olisi täydellinen ilman sitä tappiofiilistä ja sen kokemista, miten häviöt täällä käsitellään. Se menee vähän niin, että seuran pomo näyttää asemansa ja palautetta tulee lujaa, kovaa, henkilökohtasesti ja paljon. Me suomalaiset tosin säästyttiin olosuhteisiin nähden ehkä vähän liiankin hyvin palautteelta, mutta tänään on sitten uus sauma näyttää ja nousta.
Katsomossa fiilis oli hyvä ja suomalaisiakin tosiaan paikalla pari retkikuntaa. Tänään sitten koitetaan siirtää se fiilis vielä enemmän meidän pelaamiseen.
sunnuntai 10. helmikuuta 2008
Matkustusta
Loppujen lopuksi matka oli hyvin hoidettu: makuuvaunussa Moskovaan, jossa meitä tultiin vastaan, viemään seuraavalle asemalle ja ottamaan kamat säilytykseen. Iltapäivä ja alkuilta pyörittiin kaupungilla, josta siis yötä viettämään Helsingin junaan. Seuraavan parin viikon aikana voidaan melkolailla varmistaa sekä Euro Hockey Tourin että Venäjän mestaruuden voittaminen. Tietenkin kovan pettymyksen mahollisuus on olemassa, mutta kaikki toiminta tähdätään siihen, että voisimme tuulettaa voittajana. Usko siihen on kova.
Karo kattoo pöytälätkää telkkarista (tää ei muuten oo ainoo kerta ku lajia näytetään)
Kesiviikkona pelattiin kaupungin ulkopuolella.. ei tarvinnut lähteä kovin kauas kun köyhyyden karuus oli aika näkyvää
keskiviikko 6. helmikuuta 2008
Kelit on ollu lempeitä, suorastaan lämpimiä ton Siperian jälkeen. Lunta tosin on tullut lujasti lisää, joten kunnon talvi täällä kyllä on. Hiihtämäänkin pääsisi hienosti jos olisi tullut sukset matkaan (ja ehkä siinä olisi myös muutama muu mutta..). Täällä on kyllä tullut todettua, ettei se liikkuminen todellakaan ole niin välineistä kiinni. Ei ne näkyvillä olevat ladutkaan mitään ihan just koneella vedettyjä luistelubaanoja ole, mutta ne sukset... uusien suksien ja välineiden ehkä liian tiheetä ostoa itsekin harrastaneena olen ihaillen seurannut kun liikkujat kantavat takaa haljenneita ja joissain tapauksissa jopa osin katkenneita Järvisiä hymy naamalla kohti puistoja.
Viikonloppuna lähdetään viikon keikalle länteen. Ensin maajoukkueleirille Suomeen pariksi päiväksi, siitä Ruotsiin Euro Hockey Tourille ja sieltä suoraan takasin pelaamaan Tornado pelejä. Venäjän joukkueessa pelaa Tornadosta aika monta eli kai se turnauksen seuraedustus menee aika tasan..
Hups, lapsi pääsi karkuun alamäessä..
perjantai 1. helmikuuta 2008
Siberia
Siinä se päivä sitten menikin nukkuessa, mitä nyt ulkoilmaa käytiin kävelylenkin ja kauppareissun verran haistelemassa. Meillä kävi sikäli säkä, että osuttiin paikalle lämpimän viikon aikaan. Tai no siis lämmin tuolla on tietenkin suhteellinen käsite, mutta ei sentään ollut sitä neljääkymmentä miinusastetta kuten on ollut vaan selvittiin alle kolmellakymmennellä koko aika.
Ennakkoon meitä peloteltiin, että halli tulee oleemaan kylmä koppia ja veryttelytiloja myöten, mutta suureksi onneksi ne jutut osoittatuivat ihan vaan jutuiks. Itse hallin suhteen kaikki pelot kyllä osoittautuivat todeksi, kylmä oli! Ei oo tainu sitten ulkojääpelien tarvinnut pukea yhtä montaa vaatekertaa kamojen alle ja alussa viima kyllä kävi naamaan..
Eka peli alko meidän joukkueen osalta kankeasti ja kahen erän jälkeen oltiin vielä 1-1 tasatilanteessa, mutta viimenen erä viettiin 4-0. Tuomareillakin oli varmaan kylmä tai sitten muuten vaan halusivat nopeasti pois.. sen verran minimissä pitivät pelikatkot. Jäähyjä ei tullut juuri ollenkaan eikä edes ihan joka toista pitkää meinattu viheltää. Toinen peli lähti meiltä liikkeelle jo paremmin ja lopputulos 9-0 voitto. Viimenen 10-1.
Kaikesta kylmyydestä huolimatta paikka oli kyllä hyvin positiivinen kokemus. Maisemat oli mahtavia varsinkin vuoristoaluella ja joka puolella puhdasta Moskovaan verrattuna. Kai siellä ihmiset myöskin on karaistunu ilmastoon kun kaikennäkösiä ulkokorjauksia rakennuksiin ja teihin tehtiin aktiivisesti keskellä talveakin.. pieni kummallisuus oli ihan normaalisti toiminnassa olevat jäätelökioskit!
Jännitystä reissussa aiheuttivat välipäivän kiertoajelumatka vuoristossa sekä kotimatka Kras (crash) Airilla. Ensin mainitulla matkalla tapahtui se, mikä on ollut täällä oikeastaan enemmän sääntö kuin poikkeus eli bussin hajoaminen. Tällä kertaa oltiin tosiaan vuoristotiellä ja ulkona -25. Ilma auton sisällä tietenkin viilenee melko nopeasti, mutta ennenkuin ihan nollapisteeseen päästiin, sai kuski ajoneuvon liikkeelle onnistuneella mäkilähdöllä ja jatkettiin matkaa... no, hetken päästä moottori sammu uudelleen.. ja taas uudelleen. Jännittävää rupesi olemaan siinä vaiheessa kun niitä mäkilähtöjä tehtiin rekkojenkin melko vilkkaasti liikennöimällä vuoristotiellä - takaperin! Mutta niin vaan otettiin perä edellä vauhtia pakki päällä.. sitten siinä jyrkällä lennosta ykköselle ja aina päästiin hetken matkaa kerralla eteenpäin. Ei ois kyllä ihan itseltä tainnut onnistua (vaikkakin tällä ajotaidolla taidan olla aika huono vertailukohta mihin tahansa...), mutta kuskille kreditit taidokkaasta toiminnasta. Takasintulolento oli, no, jännä. Mutta onneksi nimi ei ollut minkäänlainen enne.
perjantai 25. tammikuuta 2008
Hommat hoituu..
Eilen Torpedo voitti eka pelinsä pitkään aikaan, rankkareilla. Veskarin voittoshow oli jotain todella viihdyttävää, kenttää ympäri pari kierrosta, keskiympyrästä kummaruksia joka suuntaan ja sitten vielä päästä päähän pari kertaa: ensin matkalla jousipyssyllä ampuen ja toisella kertaa mahaliu’ulla. Yleisö osotti suosiotaan – seisaaltaan tietenkin!
Tänään lähettiin Koijan kanssa aamulla torttuostoksille markettiin hakeen kakkuja koppiin. Tapana täällä tuntuu olevan, että synttärisankari tuo sellasia kermakakkuja (joita täällä myydään pienemmissäkin kioskeissa paljon) ja jotain muuta mukava muille tarjottavaksi. Mä tosin olin kuukauden myöhässä, Koija vaan päivän, mutta kun eilen meille molemmille annettiin lahjat ja pidettiin puhe niin ajateltiin sitte hoitaa omakin osuutemme.
Huomenna lähtö Moskovaan bussilla ja siitä koneella Krasnojarskiin. Matkatavarat on täynnä villa- ja toppavaatteita.
sunnuntai 20. tammikuuta 2008
Muutaman epäsuoran ja vähä suoremmankin vinkin seuraksena oli tällä viikolla vihdoin meidän vuoro kutsua kavereita syömään suomalaista ruokaa. Kylässä kun on nyt tullut isuskeltua kohtalaisen paljon. Alkuviikko menikin sitte ruokalistaa miettiessä, keskiviikkona laitettiin kaikki osaaminen peliin. Isoin ongelma oli uunin päälle saaminen.. laite ei vaan ruvennu lämpeneen kuten aiemmin... no, tarina on pitkä, tylsä ja aavistuksen nolo, joten kirjotan vaan, että oli aikamoiset voitontuuletukset ku ongelma vihdoin ratkes. Niin, niistä ruokalajeista päädyttiin ihan perus makaronilaatikkoon. Alkuun kesäkeittoo, ruisleipää sekä lohta ja jälkkäriks kuivakakkua sekä jädee. Ei mitään hirveetä gourmeeta, mut eipähän ainakaan törmää noihin ulkomailla hirveen usein. Kai niistä vieraat ihan oikeesti tykkäsivät ku niin paljo söivät (tai sitte olivat vaan hyviä feikkaan ja erittäin kohteliaita, mikä sekin on tietenki hyvin mahollista..).
Loppuviikosta vietettiin kopissa rättisulkeisia ku meille lykättiin kaikennäköstä lämmintä untuvatakista ja toppahousuista pipoon ja talvisaappaisiin. Pelireissu Siperian Krasnojarskiin tulee kuulemma oleen hyvin kylmä...
torstai 10. tammikuuta 2008
Tuulen henkäyksiä
Loma loppuu aina joskus ja meille se oli viimenen päivä oli tällä kertaa tiistai. Kaksi maajoukkueturnausta ja vajaa parin viikon joululoma pitivät meidät pois Niznistä melkein kuukauden, mutta nyt olemme kaikki taas onnellisesti paikalla ja ruodussa. Joulua oli mahtava viettää kotona ja lähtö oli aavistuksen vaikeaa, mutta kun koneesta ulos astuessa Siperian aroilta puhaltava hellä tuuli taas kutitteli kasvoja niin johan tuli heti kotoinen ja mukava olo... oli siis aivan järkyttävän kylmä!!! Hytistiin kaikki siinä kilpaa ja pääkaupunkiseudun nollakelin jälkeen tuo kolkyt pakkasastetta tuulella höystettynä todellakin tuntu naamassa – ja ei niin kovin hyvältä..
Lensimme Frankfurtin kautta, missä ei kyllä karttaa katsoessa ole mitään järkeä, mutta yhteys on siltin aikataulujen vuoksi selkeästi nopein. Matkaan tänne tuolla nopeimmalla yhteydellä kuluu kaikkineen kymmenen tuntia kun vaihtoaika Saksassa on puolisentoista tuntia eli just sen välistä et läppäriä ei jaksa ottaa esiin, mutta kännykkää ehtii räplätä ihan tarpeeksi.
Passijono ei ollut kovin pitkä, mutta täkäläiseen tyyliin sitäkin hitaampi. Tällä kertaa kävi säkä kun tullimies sai pahimmat ongelmantuottamishalunsa purettua kahteen edeltävään matkustajaan ja niinpä me kaikki kolme (Koija siis tuli jo muutamaa päivää aiemmin) pääsimme sujuvasti läpi porteista, toisin ku lähtiessä.. Joukkueen hoitamat kyydit toimi ja matka hallin kautta kotiin taittu sujuvasti ja tällä kertaa sain laittaa jopa turvavyön ilman yhtään huomautusta! Muita positiivisa yllätyksiä on ollut se, että Koijalle ja Noralle on ihan tästä vierestä saatu uusi erittäin hieno kämppä ja että meille oli jostakin ilmesynyt uusi ja vanhaa reilusti isompi taulutelkkari olohuoneeseen... ei siis todellakaan ole mitään hajua mistä tai miksi...mutta hyvä että välillä sattumat osuu näinki päin.
Tän päivän treenit alkoi onneksi vähä myöhemmin, joten ulos lähtiessä aurinko paisto jo kirkkaasti tehden lämpötilasta hivenen siedettävämmän... Hallilla kaikki toimi normaalisti ja heti alkuun kovemmat treenit oli hyvä paluu arkeen.