Hommat hoituu..

Toissapäivänä tapahtu jotain todella ennalta-arvaamatonta ja yllättävää: Koijan ja Noran kämpille tuli laajakaistayhteyden asentaja langattoman tukiaseman kanssa! Noh, mitä nyt viis kuukautta myöhässä, mutta parempi myöhään ku ei ikinä. Hommat siis sittenki hoidetaan täällä, ehkei nyt ihan niinku on sovittu mut omalla tavallaan kuitenki. Nyt nää pari päivää onki sitte käytetty tehokkaaseen surffaamiseen. Treenit on tällä viikolla ollu viimeviikkosia lyhyempiä, kevyt oheisharjotus ja sitten puolestatoista kahteen tuntia jäätä.

Eilen Torpedo voitti eka pelinsä pitkään aikaan, rankkareilla. Veskarin voittoshow oli jotain todella viihdyttävää, kenttää ympäri pari kierrosta, keskiympyrästä kummaruksia joka suuntaan ja sitten vielä päästä päähän pari kertaa: ensin matkalla jousipyssyllä ampuen ja toisella kertaa mahaliu’ulla. Yleisö osotti suosiotaan – seisaaltaan tietenkin!

Tänään lähettiin Koijan kanssa aamulla torttuostoksille markettiin hakeen kakkuja koppiin. Tapana täällä tuntuu olevan, että synttärisankari tuo sellasia kermakakkuja (joita täällä myydään pienemmissäkin kioskeissa paljon) ja jotain muuta mukava muille tarjottavaksi. Mä tosin olin kuukauden myöhässä, Koija vaan päivän, mutta kun eilen meille molemmille annettiin lahjat ja pidettiin puhe niin ajateltiin sitte hoitaa omakin osuutemme.

Huomenna lähtö Moskovaan bussilla ja siitä koneella Krasnojarskiin. Matkatavarat on täynnä villa- ja toppavaatteita.

Toinen normiviikko takana ja aikalailla mukana touhussa alkaa taas oleen. Lämpötilatkin on ollu nyt etupäässä siedettäviä, keli oikeastaan erinomainen. Treeneissä on ollu hyvä vauhti ja joukkue saatiin takasin melkein täyteen vahvuuteen kun alle 18-v tyttöjen mm-kisoissa mukana olleet kaks pelaajaa ja valmentaja palasivat Kanadasta. Ykköskoutsin mukana tuli fläppitaulukin takasin ja treenit on taas helpompi havainnolistaa. Melkein tulee siitä, että Koijan nilkkavamma ja Noran treeneissä saama tärsky on pitäny heidät pois jäältä vielä tän viikon, mutta maanantaina tulevat taas. Koija on kuulemma viettänyt hyvin mielenkiintosta aikaa hallin viereisellä punttisalilla ja uusia tuttavuuksia on syntynyt...





Muutaman epäsuoran ja vähä suoremmankin vinkin seuraksena oli tällä viikolla vihdoin meidän vuoro kutsua kavereita syömään suomalaista ruokaa. Kylässä kun on nyt tullut isuskeltua kohtalaisen paljon. Alkuviikko menikin sitte ruokalistaa miettiessä, keskiviikkona laitettiin kaikki osaaminen peliin. Isoin ongelma oli uunin päälle saaminen.. laite ei vaan ruvennu lämpeneen kuten aiemmin... no, tarina on pitkä, tylsä ja aavistuksen nolo, joten kirjotan vaan, että oli aikamoiset voitontuuletukset ku ongelma vihdoin ratkes. Niin, niistä ruokalajeista päädyttiin ihan perus makaronilaatikkoon. Alkuun kesäkeittoo, ruisleipää sekä lohta ja jälkkäriks kuivakakkua sekä jädee. Ei mitään hirveetä gourmeeta, mut eipähän ainakaan törmää noihin ulkomailla hirveen usein. Kai niistä vieraat ihan oikeesti tykkäsivät ku niin paljo söivät (tai sitte olivat vaan hyviä feikkaan ja erittäin kohteliaita, mikä sekin on tietenki hyvin mahollista..).






Loppuviikosta vietettiin kopissa rättisulkeisia ku meille lykättiin kaikennäköstä lämmintä untuvatakista ja toppahousuista pipoon ja talvisaappaisiin. Pelireissu Siperian Krasnojarskiin tulee kuulemma oleen hyvin kylmä...

Tuulen henkäyksiä

Loma loppuu aina joskus ja meille se oli viimenen päivä oli tällä kertaa tiistai. Kaksi maajoukkueturnausta ja vajaa parin viikon joululoma pitivät meidät pois Niznistä melkein kuukauden, mutta nyt olemme kaikki taas onnellisesti paikalla ja ruodussa. Joulua oli mahtava viettää kotona ja lähtö oli aavistuksen vaikeaa, mutta kun koneesta ulos astuessa Siperian aroilta puhaltava hellä tuuli taas kutitteli kasvoja niin johan tuli heti kotoinen ja mukava olo... oli siis aivan järkyttävän kylmä!!! Hytistiin kaikki siinä kilpaa ja pääkaupunkiseudun nollakelin jälkeen tuo kolkyt pakkasastetta tuulella höystettynä todellakin tuntu naamassa – ja ei niin kovin hyvältä..

Lensimme Frankfurtin kautta, missä ei kyllä karttaa katsoessa ole mitään järkeä, mutta yhteys on siltin aikataulujen vuoksi selkeästi nopein. Matkaan tänne tuolla nopeimmalla yhteydellä kuluu kaikkineen kymmenen tuntia kun vaihtoaika Saksassa on puolisentoista tuntia eli just sen välistä et läppäriä ei jaksa ottaa esiin, mutta kännykkää ehtii räplätä ihan tarpeeksi.

Passijono ei ollut kovin pitkä, mutta täkäläiseen tyyliin sitäkin hitaampi. Tällä kertaa kävi säkä kun tullimies sai pahimmat ongelmantuottamishalunsa purettua kahteen edeltävään matkustajaan ja niinpä me kaikki kolme (Koija siis tuli jo muutamaa päivää aiemmin) pääsimme sujuvasti läpi porteista, toisin ku lähtiessä.. Joukkueen hoitamat kyydit toimi ja matka hallin kautta kotiin taittu sujuvasti ja tällä kertaa sain laittaa jopa turvavyön ilman yhtään huomautusta! Muita positiivisa yllätyksiä on ollut se, että Koijalle ja Noralle on ihan tästä vierestä saatu uusi erittäin hieno kämppä ja että meille oli jostakin ilmesynyt uusi ja vanhaa reilusti isompi taulutelkkari olohuoneeseen... ei siis todellakaan ole mitään hajua mistä tai miksi...mutta hyvä että välillä sattumat osuu näinki päin.

Tän päivän treenit alkoi onneksi vähä myöhemmin, joten ulos lähtiessä aurinko paisto jo kirkkaasti tehden lämpötilasta hivenen siedettävämmän... Hallilla kaikki toimi normaalisti ja heti alkuun kovemmat treenit oli hyvä paluu arkeen.

Paikallista joulukoristelua