TUK-TUK-TUK-TUK....

Aloitetaan alusta. Siis niistä oudoista asiosta, jotka tapahtuivat jo heti asemmalla: saapumisjärjestys ja kamojen junaan heitto. Ensin mainitussa järjestys ekasta vikaan nimen alkukirjaimen mukaan oli EKKN. Asian tuntevat voivat päätellä, mikä tässä yhtälössä aiheutti pientä hämmenystä heti alkuun. Toinen asia, kamojen lastaus, vaati todellista tehokkuutta. Parin sekunnin miettimisen jälkeen allekirjoittanut hyppäsi sisään junaan ottamaan kasseja vastaan ja saattaja-apumies heitteli niitä perään. Muut jäivät antamaan viimeiset haikeat halaukset laiturille. Neljän ihmisen lätkäkamat sekä ei-niin-pieni muuttokuorma sisään noin 40 senttiä leveästä junanovesta tilaan, joka täyttyi jo kolmesta ekasta lätkäkassista aiheutti venäläisessä konduktöörissä muitakin tunteita kuin naurun. Kaikki pääsimme kuitenkin kyytiin ja ketterällä kiipeämisellä pari ensmmäistä jopa ehti ikkunan luoksen vielä vilkuttamaan.

Operaatio kamat hyttiin olikin sitten hieman aikaavievämpi ja vaati kaiken insinööritietämyksemme onnistuakseen. Kai se oli sen verran säällittävän näköistä touhua, että konnariakin jo vähän hymyilytti ja hän tuli tarjoamaan apuaan pariin kertaan. Melko koomista tosin oli myös se, kun vartalonmyötäiseen polvien alapuolle yltävään hameeseen ja korkokenkiin varustautunut vaunutarjoilija yritti päästä tarjoilemaan teetä viereiseen hyttiin koko käytävän tilan vievän kassikasamme ohi. Kaikki, jotka ovat tuollaisessa hameessa aikaansa viettäneet, tietävät etteivät ne jalat niin hirveän herkästi siinä nouse, ja kun lisäksi yhdessä kädessä on kuuma teevesi ja toisessa tarjottimella sirosti sokerit ja sitruunat, olisi siinä kovemmallakin kaverilla melko neuvoton olo. Siitä hän kuitenkin lähti kiipeämään. Katselimme suu auki menoa, ja kun juuri ne apua tarjoavat venäjänkieliset sanat vihdoin tulivat kielelle asti, oli jo myöhäistä. Kyllähän se vesi läiskyi ja ne sitruunat tippuivat lattialle, mutta pisteet kuitenkin yrityksestä. Melkoista asiakaspalvelua naapurihyttiin!

Vähään aikaan viimeisiä kontakteja vastaantuleviin suomalaisiin taisivat olla passintarkastajat ennen Vainikkalaa. Siinä on aina jotain kovin isänmaallista, kun asioi suomalaisen rajavartijan kanssa, vaikkakin se ”tervetuloa kotiin” on normaalisti huomattavasti mukavampaa kuultavaa kuin ”onnea matkaan”. Taisi muuten olla melko epänormaali tapaus tämä myös heille, tulivat meinaan oikein isommalla joukolla vielä ihmettelemään sekä tiivisti pakattua hyttiä että sitä ”miten joku oikesti muuttaa sinne”. Kiitämme näistä rohkaisevista sanoista.

Rajalla.

Viipurin puolella tarkastusta tekemään tullut tullimies otti Noran heti silmätikuksi. Sinänäsä hyvin valittu, että hänen laukut olivat kaikkein alimmasena. Herra teki nopean tilannearvion, totesi tehtävän toivottomaksi ja tyytyi raottamaan Koijan laukun päätytaskua. Siitä selvittiin siis hienosti.

Venäjänkielisiä tekstejä lukuunottamatta Lev Tolstoi on hyttiosastoltaan melko samanlainen kuin vaikkapa Lappiin matkaava VR. Sen sijaan astuminen ravintolavaunuun on kuin hyppy johonkin täysin toiseen maailmaan. Tätä se kai tulee olemaan..