maanantai 8. lokakuuta 2007

Jekaterinburg




Kaikkien näiden oleskelupaikkojemme jälkeen saapuminen Jekaterinburgiin oli eka todella ei-niin-positiivinen yllätys. Ensinäkemältä paikka oli aivan kauhee. Aikaisemmin joukkue on kuulemma majoittunut, harjoitellut ja pelannut keskustan tuntumassa, mutta nyt oltiinkin jossain paikallisessa treenikeskuksessa todella metsän keskellä. Paikka oli kaikille uusi, joten alussa hetki pyörittiin. Pian selvisi, että koppi tuleekin vasta peliin, joten alussa kamat mukaan hotelli(?)huoneeseen ja siellä vermeet niskaan. Lienee sanomattakin selvää, että netistä tms. on turha edes haaveilla.

Kuitenkin, kaikkeen tottuu. Täällä jopa tuntuu, että asioihin tottuu vähän turhankin nopeasti. Pelaamassa täällä kai oltiin, ja siihen tarvittavat paikat kyllä löytyi. Vastus oli huomattavasti edellistä kovempi (joukkue tuntui muuten myöskin asuvan täällä ja jos jatkuvasti niin tekevät niin varmasti ainakin karaistuneita ovat), mutta meillä peli kulki todella hyvin. Eka pelin tulos 8-0, Karo oli taas tulessa tehden neljä maalia ja suomalaisista lisäksi Koija teki yhden. Toka ottelu olikin sitten mielenkiintoinen. Tunteet taisi kuumentua pahemminkin kun jäähyjä ei tullut juuri mistään ja lopussa jäähyaition puolella istui viis meikäläistä ja kuus vastustajaa, minkä lisäksi niiltä oli jo kaks lähteny koppiin asti. Pahemmilta loukkaantumisilta kuitenki vältyttiin ja tulos siinäkin meille lopulta 8-0. Viimesessä erässä repes.

Välipäivänä ei lähdetty täältä mihinkään vaan käytiin pelaamassa paint ballia kun paikat on tossa heti asuntolan vieressä. Varotoimenpiteet ei nyt ehkä ihan sitä luokkaa mitä ne Suomessa esimerkiksi saattaisi olla, mutta sitäkin hauskempaa oli! Ajanvietteenä muutenkin on ollut lähinnä leffat, lukeminen ja hengailu, joten kieltä on täällä tullut opeteltua todella ahkerasti ja hyvin hyvin positiivinen fiilis on siitä, että keskusteluja ja asioita pystyy jo ihan oikeastikin hoitamaan.



Viimenen peli meinasi menna tiukaksi. Tulos kolmannen eran alussa oli viela 2-1, mutta voitimme lopulta 6-1. Hyva reissu siis loppujen lopuksi kokonaisuutena. Innolla odotamme vihdoin paasya Nizniin ja "kotiin".

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Emmalle suuri kiitos näistä valaisevista ja mielenkiintoisista jutuista. Kirjoitathan koko kauden ajan ja mahdollisimman usein!
Terveisiä teille kaikille T:Stone

Anonyymi kirjoitti...

Tossa teidän touhussa on seikkailun makua. Onneksi olkoon urheilumenestyksestä, mutta juttujen perusteella on siellä muutakin jännää kuin pelkkä vastustajan taktiikka ja maalivahti! Mahtavaa että olette menneet "tulta päin" ja asennetta tuntuu riittävän.

Ja sitten vielä pienet kehut Emmalle tosta sujuvasta kerronnasta, juttu on kirjoitettu hyvällä tyylillä.

Lippu korkealla - ja spasiiba hyvistä jutuista. Odotan jännityksellä seuraavia seikkailuja...

Onnea, menestystä ja paljon maaleja, kunniaa ja kultaisia kenkiä! t. Ebe