Mestaruus – ja testejä!

Nyt on sitten hoidettu se homma, jota tänne tultiin hoitamaan eli Venäjän mestaruus SKIFille!! Tyytyväinen on pakko olla kaikin puolin. Kokemus on ollut meille hyvä, pelit ovat sujuneet ja meidän panokseemme joukkueen eteen ollaan oltu ilmeisen tyytyväisiä. Playoffeja kun sarjasysteemissä ei tänä vuonna pelata (toisin kuin aikasempina kausina) vaan mestaruus ratkaistaan suoraan kuusinkertaisen runkosarjan perusteella, olivat meidän viimeisimmät Tornado pelit ikään kuin finaaleja. Viisi pistettä yhdeksästä mahdollisesta toi mestaruuden hyvin lähelle ja nyt homma on sitten kokonaan selvä.

Osa sarjan peleistä on vielä pelaamatta ja juhlia ei voitu heti aloittaa.. sen sijaan tänään tehtiin – testejä! Ajankohtaa hivenen ihmeteltiin, mutta kun ne on kuulemma tapana tehdä kauden alussa ja lopussa niin sittenhän ne tehtiin nyt. Erilaisia luistelutaidon ja –kunnon mittareita valmentajan kirjasta löytyi ihan tarpeeksi ja kyllä niissä hapot jalkoihin sai kerättyä. Harjottelu jatkuu muutenkin joukkueella normaalina vielä toistaseks, mikä on tietenkin hyvä juttu mm-kisoihin valmistautuvien pelaajien kannalta. Venäjä aloittaa mm-leirinsä ensi viikolla ja silloin myös me pakkaamme laukut ja matkaamme kohti kotimaata.






Kuvat ovat Jaana Loposelta

Retkeilyä

Kahden voitetun Tornado pelin jälkeen saatiin vapaampi viikko ja iso osa paikallisista joukkuekavereista lähti koteihinsa käymään. Me tänne jääneet olemme sen sijaan kevyen harjoittelun lisäksi harrastaneet avartavaa kotiseutuseikkailua. Yksi vahingossa tapahtunut pysäkin ohi ajaminen paljasti paikan, jonka lähellä olemme monesti käyneet, mutta jonka olemassaolosta ei ole ollut mitään tietoa – paikallisen jättitorin! Ei kai sitä meille ole hirveästi hehkutettu kun täällä juttu menee niin, että tietynlaiset ihmiset ei vaan käy tietynlaisissa paikoissa. Meillä ajatus oli, että kyllä noihin parempiin ostareihin muuallakin pääsee.. ja paikallinen kun.non markkinapaikka oli mielenkiintonen elämys vaikkei sinne nyt ehkä yksin lähtis. Tarjolla oli kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mitä nyt torilla on. Kojuista ei löytyny pelkästään villavaatteita, kenkiä ja laukkuja vaan myös käärmeitä, lintuja, vessanpönttöjä, hanoja ja metalliputkia..ihan vaan muutamia asioita mainitakseni. Torin laidalla olleen kauppahallinkin ovella käytiin, mutta sisälle meno olisi ollut jo liiottelua. Tuoksu oli aavistuksen voimakkaampi kun Helsingin vastaavassa.

Seuraavana päivänä oli vuorossa toinen ääripää eli kaupungin suurin ja hienoin ostari, MEGA. Reitti oli aavistuksen epäselvä, mutta riskillä lähdettiin yrittämään. Villi veikkaus ekan bussin reitistä osu oikeaan, paitsi lopussa. Päättäri tulikin vastaan eri paikassa kun kuviteltiin ja niin sitä oltiin jossain kohtalaisen epäilyttävässä paikassa jossa ei kannattanu haaveillakaan takseista. Mutta ihmiset olivat avuliaita kuten aina ja eksyneita turisteja autettiin suorastaan kilpaa.. niin sitten lopulta pienen päiväkävelyn jälkeen löyty se meille neuvottu toinen pysäkki. Bussiin noustiin ja lipunmyyjärouva oli silminnähden innostunut ulkomaalaisista matkustajistaan. Lupasi neuvoa oikean pysäkin.. Megan kokoa voisi verrata IdeaParkiin ja kun vielä huomattavasti Tampere-Helsinki moottoritietä pienempi tie menee ihan ostarin parkkipaikan läpi, ei sitä kompleksia vaan voi olla huomaamatta. Myöskin pysäkki oli ihan siinä edessä ja matkustajia jäi pois. No, tämä rouva oli päättänyt järjestää meille jotain spesiaalia ja kielsi ehdottomasti hyppäämästä vielä pois. Me tietenkin toteltiin.. ja niin sitten sata metriä eteenpäin bussi pysähtyi ihan vaan meitä varten, tien varteen ja IKEAn pääoven eteen. Pysäkkiä kohdalla ei todellakaan ollut.

Ostari oli hyvin länsimainen ja valtava. Sisällä oli mm. luistinrata ja paikka oli yksi niistä, joissa ollessa unohtaa täysin olevansa juuri Venäjällä. Menomatkasta opittiin sen verran, että takasin ajateltiin ajaa suosiolla taksilla koko matka. No... jotta päivä olisi täydellinen, ei sekään ollut niin helppoa. Ulkoa löyty tasan yksi taksi, joka ei suostunut ajamaan meidän puolelle kaupunkia.. tilaaminen ei onnistunut myöskään ja pimeitä autoja sillä seudulla ei ollut kuten muualla. Lopulta infotiskiltä löyty taas yksi avulias paikallinen lisää, joka otti todella asiakseen meidän kotimatkalle hoitamisen. Hän lähti ensin näyttämään tietä toiselle puolen ostaria ja kun sielläkään ei onnistanut, alkoi soitella eri taksifirmoihin. Noin viidennestä paikasta löyty joku, joka tulisi 35minuutin päästä.. neiti jäi sitte vielä odottamaan autoa meidän kanssa ja esitteli mitkä kaikki tortut IKEAn myymälässä olivat hyviä. No, lopulta päästiin kotiin (taksilla jossa oli muuten mittari, eka täällä nähty) ja päivän oppi oli, että kyllä täällä ihmiset ainakin on valmiita auttamaan ulkomaalaisia. Mutta ei tää normaalisti oo näin vaikeeta ollut!

Taksia odotellessa...

Nousu

Se hiuksenhieno ero pelissä todella hereillä olemisen ja mailan puristamisen välillä on joskus lähes olematon. Tai siis kun etukäteen sitä on toisinaan vaikea haistaa todella tutussakin joukkueessa niin täällä se oli melkein mahdotonta kun ei tuolla paikallisten pään sisällä kuitenkaan ihan täysin ole. Tää tylytyspalaveri tai lähinnä paikallisten reaktio siihen oli vaan aikasemmin kokematon juttu. No, kai se loppujen lopuks on parempi keskittyä siihen mihin voi vaikuttaa ja olla murehtimatta muuta.

Torstaina homma sitte selvis. Asennetta oli riittämiin. Saatiin alkuun maali ja vaikka vastus pääsi tasoihin niin 3-1 lopputulos. Varsinkin pelin loppupuolella tiukimmassa paikassa meillä pelas koko jengi loistavasti. Suomalaisten kenttä oli jäällä kaikkien maalien aikana, niin hyvässä kun pahassakin. Katsomo oli mukana hyvin ja paikallisen huutojoukon lisäksi erityismainiin ansaitsee ehdottomasti mahtava paikalla ollut suomalaisjoukko!

Kuvista kiitos Jaana Loposelle!

Tappion karvas kalkki

No nyt sekin on sitten koettu. Kauden eka tappio meinaan. Eilinen ottelu Tornadoa vastaan oli meiltä pehmeä esitys ja turpiinhan sieltä tuli, 4-2. Kai se on vaan otettava niin, ettei tää Venäjä kokemus olisi täydellinen ilman sitä tappiofiilistä ja sen kokemista, miten häviöt täällä käsitellään. Se menee vähän niin, että seuran pomo näyttää asemansa ja palautetta tulee lujaa, kovaa, henkilökohtasesti ja paljon. Me suomalaiset tosin säästyttiin olosuhteisiin nähden ehkä vähän liiankin hyvin palautteelta, mutta tänään on sitten uus sauma näyttää ja nousta.

Katsomossa fiilis oli hyvä ja suomalaisiakin tosiaan paikalla pari retkikuntaa. Tänään sitten koitetaan siirtää se fiilis vielä enemmän meidän pelaamiseen.

Matkustusta

Muutoksiin on nyt totuttu ja ikinä ei voi tietää mitä tulee tapahtumaan ennenku se ihan totta tapahtuu. Perjantaina meidät piti viedä autolla Moskovaan junalle heti treenien jälkeen, mutta kas kummaa torstai-iltana Koijalle (joka ei edes ollut lähdössä) ilmotettiin, että nyt auto hakee meidät puoli seitsemän seuraavana aamuna hallille. Ihmeteltiin hetki, että treenithän alkaa vasta puol kymmenen ja soitin sitten lisätietoja, jolloin selvisi, että menemmekin aamujunalla Moskovaan huonon kelin takia. Matkaan tuli aika monta tuntia lisää, mutta toisaalta jos toi oli päätös niin eipä sinne moottoritielle mikään hinku autolla ollut vaikka se lumisade loppu jo edellisenä iltana. Tän maan liikenteessä on jo nähnyt tarpeeksi sellaista, jota ei välttämättä olisi ikinä tarvinnut nähdä. Jälkien siivoaminen on toisinaan hyvin kiireetöntä.

Loppujen lopuksi matka oli hyvin hoidettu: makuuvaunussa Moskovaan, jossa meitä tultiin vastaan, viemään seuraavalle asemalle ja ottamaan kamat säilytykseen. Iltapäivä ja alkuilta pyörittiin kaupungilla, josta siis yötä viettämään Helsingin junaan. Seuraavan parin viikon aikana voidaan melkolailla varmistaa sekä Euro Hockey Tourin että Venäjän mestaruuden voittaminen. Tietenkin kovan pettymyksen mahollisuus on olemassa, mutta kaikki toiminta tähdätään siihen, että voisimme tuulettaa voittajana. Usko siihen on kova.

Karo kattoo pöytälätkää telkkarista (tää ei muuten oo ainoo kerta ku lajia näytetään)

Kesiviikkona pelattiin kaupungin ulkopuolella.. ei tarvinnut lähteä kovin kauas kun köyhyyden karuus oli aika näkyvää

Tällä viikolla on ruvettu valmistautumaan tosissaan kolmeen tulevaan ja sarjatilanteen kannalta hyvin ratkaisevaan peliin Moskovan Tornado vastaan. Krasnojarskin matkan jälkeen oli pari päivää vapaata, mutta sunnutaista asti ollaan menty kaksi jäätreeniä päivässä. Aamulla enemmän perustreenejä ja iltapäivällä on tarkistettu taktisia juttuja. Sunnuntaina katsomoon oli eksynyt myös ympäri Venäjää matkamaan lähtenyt suomalaispariskunta, joka oli kuullut, että tän kaupungin jäähallissa voisi törmätä muihinkin samaa kansallisuuta oleviin. Sen verran vähän täällä ulkomaalaisia ja varsinkaan suomalaisia näkee, että noi on aina meillekin positiivisia yllätyksiä.

Kelit on ollu lempeitä, suorastaan lämpimiä ton Siperian jälkeen. Lunta tosin on tullut lujasti lisää, joten kunnon talvi täällä kyllä on. Hiihtämäänkin pääsisi hienosti jos olisi tullut sukset matkaan (ja ehkä siinä olisi myös muutama muu mutta..). Täällä on kyllä tullut todettua, ettei se liikkuminen todellakaan ole niin välineistä kiinni. Ei ne näkyvillä olevat ladutkaan mitään ihan just koneella vedettyjä luistelubaanoja ole, mutta ne sukset... uusien suksien ja välineiden ehkä liian tiheetä ostoa itsekin harrastaneena olen ihaillen seurannut kun liikkujat kantavat takaa haljenneita ja joissain tapauksissa jopa osin katkenneita Järvisiä hymy naamalla kohti puistoja.

Viikonloppuna lähdetään viikon keikalle länteen. Ensin maajoukkueleirille Suomeen pariksi päiväksi, siitä Ruotsiin Euro Hockey Tourille ja sieltä suoraan takasin pelaamaan Tornado pelejä. Venäjän joukkueessa pelaa Tornadosta aika monta eli kai se turnauksen seuraedustus menee aika tasan..

Hups, lapsi pääsi karkuun alamäessä..

Siberia

Siperiasta on nyt selvitty hengissä, kolme voittoa ja monta kokemusta rikkaampana! Kaukana tuo Krasnojarsk tosiaan on ja koska kauas on aina pitkä matka, niin kyllä se meidän matka kestikin. Lähtö oli aamulla Niznistä Moskovaan (yhellä auton hajoamisella), sieltä koneella reilu neljä tuntia ja taas bussissa tunti..kun tohon lisää neljän tunnin aikaeron niin perillä oltiin seuraavana päivänä niin, että hotellille saavuttiin sopivasti syömään aamiaista.

Siinä se päivä sitten menikin nukkuessa, mitä nyt ulkoilmaa käytiin kävelylenkin ja kauppareissun verran haistelemassa. Meillä kävi sikäli säkä, että osuttiin paikalle lämpimän viikon aikaan. Tai no siis lämmin tuolla on tietenkin suhteellinen käsite, mutta ei sentään ollut sitä neljääkymmentä miinusastetta kuten on ollut vaan selvittiin alle kolmellakymmennellä koko aika.

Ennakkoon meitä peloteltiin, että halli tulee oleemaan kylmä koppia ja veryttelytiloja myöten, mutta suureksi onneksi ne jutut osoittatuivat ihan vaan jutuiks. Itse hallin suhteen kaikki pelot kyllä osoittautuivat todeksi, kylmä oli! Ei oo tainu sitten ulkojääpelien tarvinnut pukea yhtä montaa vaatekertaa kamojen alle ja alussa viima kyllä kävi naamaan..

Eka peli alko meidän joukkueen osalta kankeasti ja kahen erän jälkeen oltiin vielä 1-1 tasatilanteessa, mutta viimenen erä viettiin 4-0. Tuomareillakin oli varmaan kylmä tai sitten muuten vaan halusivat nopeasti pois.. sen verran minimissä pitivät pelikatkot. Jäähyjä ei tullut juuri ollenkaan eikä edes ihan joka toista pitkää meinattu viheltää. Toinen peli lähti meiltä liikkeelle jo paremmin ja lopputulos 9-0 voitto. Viimenen 10-1.

Kaikesta kylmyydestä huolimatta paikka oli kyllä hyvin positiivinen kokemus. Maisemat oli mahtavia varsinkin vuoristoaluella ja joka puolella puhdasta Moskovaan verrattuna. Kai siellä ihmiset myöskin on karaistunu ilmastoon kun kaikennäkösiä ulkokorjauksia rakennuksiin ja teihin tehtiin aktiivisesti keskellä talveakin.. pieni kummallisuus oli ihan normaalisti toiminnassa olevat jäätelökioskit!

Jännitystä reissussa aiheuttivat välipäivän kiertoajelumatka vuoristossa sekä kotimatka Kras (crash) Airilla. Ensin mainitulla matkalla tapahtui se, mikä on ollut täällä oikeastaan enemmän sääntö kuin poikkeus eli bussin hajoaminen. Tällä kertaa oltiin tosiaan vuoristotiellä ja ulkona -25. Ilma auton sisällä tietenkin viilenee melko nopeasti, mutta ennenkuin ihan nollapisteeseen päästiin, sai kuski ajoneuvon liikkeelle onnistuneella mäkilähdöllä ja jatkettiin matkaa... no, hetken päästä moottori sammu uudelleen.. ja taas uudelleen. Jännittävää rupesi olemaan siinä vaiheessa kun niitä mäkilähtöjä tehtiin rekkojenkin melko vilkkaasti liikennöimällä vuoristotiellä - takaperin! Mutta niin vaan otettiin perä edellä vauhtia pakki päällä.. sitten siinä jyrkällä lennosta ykköselle ja aina päästiin hetken matkaa kerralla eteenpäin. Ei ois kyllä ihan itseltä tainnut onnistua (vaikkakin tällä ajotaidolla taidan olla aika huono vertailukohta mihin tahansa...), mutta kuskille kreditit taidokkaasta toiminnasta. Takasintulolento oli, no, jännä. Mutta onneksi nimi ei ollut minkäänlainen enne.

Pulut lämmittelemässä...

Ulkokentällä ei tarvii pelätä sulamista
(huomaa edinaja russian mainos myös täällä..)